VKO 18

          Vappu teetti pieniä muutoksia viikon treeniohjelmaan, sillä suuriosa opiskelijoista ja henkilökunnasta oli tämän arkipyhän vuoksi lomilla. Minun vapunpäiväni meni Ypäjän paikallisraveissa työskennellessä.

          Vapun aattoa vietin Turussa ystävien kanssa. Ja koska vappu on erityisesti opiskelijoiden juhlaa, tulivat tulevaisuuden suunnitelmat ja urahaaveet väkisinkin puheeksi. Samalla totesin jälleen, että heille, jotka eivät ole ns. ravi-ihmisiä, ei ammattinimike ravivalmentaja varmaankaan kerro kovin paljoa.. Mitä ravivalmentajan arkeen sitten kuuluu? Ravivalmentajan työnkuva koostuu paljon muustakin, kuin ajolistojen laatimisesta, hevosten ajamisesta ja voittajaesittelyssä poseeraamisesta..

           Lähes poikkeuksetta valmentaja on myös yrittäjä, eikä yrittäjällä tunnetusti lasketa työtunteja. Hevosyrittäjän almanakassa pyhäpäivät eivät poikkea arjesta - hevoset on hoidettava niin jouluna kuin juhannuksenakin. (Tämä karu totuus tulee ilmi Hevosopistolla myös opiskelijoille, sillä tallivuorot pyörivät myös juhlapyhinä, eivätkä kesälomatkaan mene aivan, kuten muissa kouluissa.) Työntekijät ovat yksi yritysten suurimpia menoeriä. Vaikkei hevosenhoitajan palkka aina kaksiselta tunnu, yrittäjän maksettavaksi jää aina palkan lisäksi työeläkemaksujen ja työttömyysvakuutusmaksujen työnantajan osuudet, sosiaaliturvamaksut ja vakuutukset. Lomakorvaukset ja sairaslomapäivistä aiheutuvat kulut verottavat palkanmaksajan kassaa, vaikka työntekijän työpanos ei olekaan sillä hetkellä yrityksen käytössä. Työvoiman käytön ollessa kallista, suurin työpanos kohdistuu yrittäjään itseensä - valmentajaan. 

           Eikä valmentajalta lopu hommat, vaikka hänellä olisikin palkattu henkilökuntaa huolehtimaan tallin siisteydestä ja hevosten hyvinvoinnista. Mahdollisesti ulkopuolisesta kirjanpitäjästä huolimatta yrityksen pyörittämiseen kuuluu paljon muitakin "paperihommia" - laskujen maksamisia, asiakkaiden laskutuksia, ALV:ien tilityksiä ja etenkin maata omistavilta erilaisten tukihakemusten täyttöä. Rehutilausten ym. tekeminen sisältyy myös ns. "toimistohommiin". Myös raveihin ilmoittaminen pakottaa valmentajan istahtamaan hetkeksi tietokoneen ääreen...

          Monet valmentajat kengittävät valmennettavansa itse. Mikäli valmentaja ei kuulu ratavalmentajiin, myöskin valmennusalustojen kunnossapitotyöt lankeavat hänelle itselleen. Etenkin syksyisin ja keväisin, jolloin säät vaihtelevat laidasta laitaan, on valmennuspaikkojen kunnossapito aikaavievää puuhaa. Valmentajan illat kuluvat tietysti raveissa ja etenkin lainaohjastajina toimivat valmentajat kerryttävät autonsa mittareihin hurjia kilometrimääriä.

            Valmentaja on myöskin asiakaspalvelija ja yhteydenpito omistajiin on ensiarvoisen tärkeää. Tähän on tullut osaksi apuun tekniikka: joillakin talleilla on omat facebook-sivunsa, joilla päivitetään tallin arjen tapahtumia ja hevosurheilu uutisoi jokinaika sitten, että Harri Koivunen on ottanut tabletin avuksi ja äänittää esim. kommentteja hevosesta ravien jälkeen tabletille ja lähettää ne omistajille. Tämä on varmasti avuksi isojen kimppaomistajaporukoiden kanssa kommunikoinnissa. Tietenkään mikään ei korvaa vanhanaikaista kasvotusten tai puhelimitse keskustelua. Etenkin huonot uutiset varmasti kerrotaan edelleenkin suoraan henkilökohtaisesti omistajille. Vastuu ja huonojenuutisten kertominen onkin varmasti valmentajan ammatin huonoimpia puolia. Valitettavasti epäonnistumiset ja loukkaantumiset kuuluvat urheiluun - niin ihmisillä kuin hevosillakin. Määräänsä enempää valmentaja ei voi niitä jäädä murehtimaan. Sen verran täytyy tietysti harrastaa itsekritiikkiä, että miettii olisiko epäonnistuminen tai loukkaantuminen voitu jotenkin välttää, jotta vastaavilta tapauksilta voitaisiin jatkossa välttyä.
        
             Toisen yhteydenpitosuunnan muodostaa media. Ilman yleisöä ja pelaajia ei ole raviurheilua ja media toimii yhteyshenkilönä tallien ja yleisön välillä. Haastattelut, pelivihjeiden antamiset ym. kuuluvat ravivalmentajan ammattiin.

            Eli miksi ryhtyä valmentajaksi? Se vie kaiken vapaa-ajan ja sitä myötä pistää ihmissuhteet koetukselle; ulkoilmatyö etuoikeuttaa työskentelemään paukkupakkasissa ja räntäsateessa; valmentaja joutuu tilivelvolliseksi hevosten petettyä omistajien odotukset; yöunetkin jäävät ravipäivinä minimiin - eikä valmennustallinpidolla täytetä Roope Ankan rahasäiliötä... Mutta toisaalta, sateen jälkeen paistaa aina aurinko ja mikäs sen ihanampaa kuin ajella auringonpaisteessa, kuunnella takana tulevan hevosen puhallusta ja kavion kopsetta - tuntea voima, joka lähtee noista upeista urheilijoista, kun lähdetään uuteen vetoon; haastaa itsensä kehittämään omaa valmennussysteemiään niin, että hevoset voivat yhä paremmin ja yltävät yhä parempiin suorituksiin; tavata raveissa muita "samanlaisia hulluja"; nauttia (ja kärsiä) kilpailun mukanaan tuomasta jännityksestä ja joskus (toivottavasti mahdollisimman usein) myös voitosta. Ja ennen kaikkea olla etuoikeutettu voituaan tehdä harrastuksestaan ammatin ja saadessa työskennellä näiden upeiden luontokappaleiden kanssa :)